keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Kojelaudan kunnostus

Kesäloman alkajaiseksi heinäkuun alussa myin käyttöautoni yksinkertaisesti siitä syystä, että aikaa Cadillacin rakentamiseen olisi enää alle vuosi ja ainut tapa rahoittaa loput kustannukset olisi realisoida jotakin suurempaa. Sen suuremmin surematta alkoi loppujen osien määrätietoinen kunnostaminen. Suuria kokonaisuuksia oli jäljellä vielä puskurien kromaus, verhoilut sekä yhtenä yksittäisenä rahanreikänä ylempi kojelaudan osa, joka tehtäisiin RD-Autolinella Ruotsissa.

Kojelaudan kunto ei ollut lähtökohtaisesti mitenkään mairitteleva.

Toisaalta karu ulkokuori kätkee usein yllättävän siistin sisällön.


Lähtökohtana oli hyvinkin mielenkiintoisen näköiseksi päässyt alkuperäisosa, josta pitäisi pelastaa runko uutta pinnoitusta varten. Aluksi hieman epäröin teräsosien kuntoa, sen verran karun näköinen se oli.

Vanhat pehmusteet ja vinyylli poistettuna.

Erikoista oli että tämä lauta oli ilmeisesti tehtaalla ollut aluksi sinien, ennen kuin se oli värjätty viininpunaiseksi.

Raaputtelin suuremmat jämät irti rungosta ja se alkoikin näyttää yllättävän paljon paremmalta. Kuskasin kojelaudan Hakkaraiselle puhallettavaksi ja noudettaessa olikin ilo huomata että runko oli käytännössä virheetön. Mikäli olisi halunnut hätäillä olisi rungon voinut lähettää tuollaisenaan eteenpäin, mutta halusin siihen siistimmän pinnan joka ei ruostuisi heti. Mietin sinkkaamista, mutta päädyin lopuksi mattamustaan pulverimaalaukseen jonka Pro-Pinta hoiti superhätäisellä aikataululla samaksi iltapäiväksi.

Puhalluksen ja pulverimaalauksen jälkeen tilanne on aivan toinen.



Kunnostukseen lähtevä runko näytti tässä vaiheessa sen verran hyvältä, että ilmoitin Ruotsin päähän haluavani vain ja ainoastaan oman runkoni takaisin. Jälkihän kavereilla on ollut ainakin oman kokemukseni perusteella A1-luokkaa, mutta vaihdossa saattaa tulla takaisin pintaruosteinen runko joka sitte pahimmassa tapauksessa jää häiritsemään tarkassa entisöintiprojektissa. Tämän kojelaudan kohtalo ei ole vielä lopullisesti ratkennut sillä se on lomaillut nyt näin lokakuun puolessa välissä jo kolme kuukautta tuolla naapurimaassa. Toivotaan että kohta saadaan pinnoitettu palikka takaisin ja saan vihdoinkin loput osat kiinni.

Ei kommentteja: