tiistai 8. joulukuuta 2015

Kausi paketissa

Kuten edellisessä viestissä mainitsinkin, on blogin ylläpidossa ollut muutaman kuukauden tauko. Ensimmäinen kausi Cadillacin kanssa on tältä erää ohi, ja se on antanut paljon, mutta myös vaatinut melkoisesti. Sopivana aasinsiltana pääsemmekin pienen kirjoitustauon aiheuttajaan eli omakotitalon hankintaan. Ensi vuonna tulee kymmenen vuotta täyteen Lahtelaisuutta eikä tänä aikana ole omaa tallia ollut käytössä täälläpäin Suomea, jossa kuitenkin suurimman osan ajastani vietän. Nyt tilanteeseen on tullut muutos. Ei suuri, mutta muutos kumminkin. Nimittäin nyt se talli löytyy pihasta. Syksyllä vähän yhtäkkiä ja sattumansanelemana solmitut tupakaupat aiheuttivat loppuvuodelle melkoisen remonttiähkyn, mutta tässä vaiheessa Joulukuuta olemme jo asuneet uudessa kodissamme lähes kuukauden. Talli yllättäen pursuaa vielä kaikenlaista remonttiroinaa, eikä edes käyttöauto mahdu sinne sisälle saati nyt Cadillac. Talli on muutenkin tuollainen nykymittapuun kokoinen eikä sitä ole rakennettu missään muotoa harrastetilaksi. Pääasia on kuitenkin, että väliseinän poistolla ja sisäpuolen remontoinnilla tallista saadaan kelpo edes auton säilyttämiseen kesäkaudella. Kun ei ole vettä, ei viemäriä, ei lämmitystä saati voimavirtaa, ei olosuhteet ole kovinkaan otolliset ainakaan kovin suuren projektin läpiviemiseen. Kun otetaan vielä huomioon tallin koko 3.5m x 7.5m on sanomattakin selvää ettei Fullsizen kanssa kovin paljoa ylimääräistä tilaa ole. Aika näyttää mitä muutoksia talliin vielä tulee, mutta näillänäkymin tila toimii lähinnä Cadillacin säilyttämiseen kesäkaudella. Se kuitenkin antaa edun osallistua huomattavasti vaivattomammin tapahtumiin Etelä-Suomessa, ja ennenkaikkea alentaa kynnystä käyttää auto ihan omaksi ilokseen ilman mitään järjestettyä tapahtumaa.




Kausi 2015 oli kaikenkaikkiaan menestys. Varsinaisia näyttelyitä oli 4, joista pystejä tuli kotiinviemiseksi 5kpl. Myös pienenmpien Cruising henkisten tapahtumien käyttötavarapalkinnot lämmittävät mieltä.  Tapahtumiahan olisi ollut vaikka millä mitalla, ehkäpä liikaakin, josta syystä jaoittelin ainakin suurempiin tapahtumiin osallistumisen parille vuodelle. Näin sama auto ei ole tyrkyllä joka näyttelyssä ja kulu sitä myöten heti katsojan silmässä vanhaksi. Ensi vuonna tarkoitus on osallistua ainakin Tampereelle ja Lahteen, mutta kesä näyttää mihin kaikkialle sitä ennättääkin.

Kiitos kaikille vuodesta 2015!

Westcoast Motor shown anti

Niinhän siinä sitten kävi, että syyskuun lopulla järjestetyn Westcoast Motor shown jälkeen takki alkoi olla tälle kaudelle tyhjä. Lahden näyttelyyn en enää vuodelle 2015 ilmoittanut autoa, mutta ehkäpä vuonna 2016 virtaa riittää taas uusissa näyttelyissä.

Perjantai illan sää oli onneksi selkä ja kuiva, eikä auto tarvinnut pestä ennen näytteille asettamista. Kevyt fiksaus Mequiarsin Quick Detailerilla riitti..
Cäkkylä ajettiin Pohjanmaalla talliin talvehtimaan heti Vaasan näyttelyn jälkeen, mutta ei itse autolle ole juurikaan ehditty mitään korjauksia tehdä syksyn aikana. Pienet vianpoikaset mitä ensimmäisen kesän jäljiltä löytyi pyritään korjaamaan tuossa kevättalvella, mutta niistä myöhemmin lisää. Ehkäpä pienen blogitauon jälkeen on hyvä käydä läpi Vaasan näyttelyn anti.







 Vaasan näyttely oli positiivinen kokemus kaikenkaikkiaan. Ei tähänastisissä näyttelyissä ole ollut oikein muutenkaan pahaa sanottavaa. Näytteilleasettajille oli järjestetty majoitus SokosHotel Royalissa ja siihen vielä kuljetukset Botniahallille sekä aamulla, että illalla. Hotellin aamiaisella jaksoi pitkälle päivään, ja järjestäjän kustantaman lounaan sai käydä syömässä kumpanakin päivänä kahvien kera.

-69 Mustang oli hienosti viimeistelty. Itseänikin on alkanut kovasti kiinnostaa varsinkin vuoden -70 Mach 1.

Yksi näyttelyn hienoimmista rodeista tuli Ruotsista.

-59 Buick kevyesti kustomoituna avona on melkoisen mehevä laite.

Serie 62 -60 convertible tuli niin ikään Ruotsista.

Näyttelyn ehdottomasti harvinaisin laite oli ehdottomasti Triangle motorin 1961 Ghia.

CocaCola designin kulta-ajan Impala näyttää kohtuuttoman hyvältä Candypunaisena.

Paul Granvikin Era Cobra oli hyvin perinteisellä värityksellään todella hieno laitos.
 
Harvinaisen hieno neliovinen -56 Chevy erikoisella väriyhdistelmällä.

Upea LaSalle ruotsista.



Tyhjin käsin ei tästä kauden viimeisestä näyttelystäkään tarvinnut lähteä vaan Cadillac pokkasi Usa Cars TOP10 pokaalin harvinaisen kovassa seurassa. Kiitos järjestäjille valinnasta.