keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Westcoast MotorShow 2016


Kuluneen vuoden Westcoast Motor Show oli Garage59 poppoolle toinen laatuaan. Edellisvuonnahan Vaasassa osallistuttiin Cadillacilla kyseiseen tapahtumaan. Tapahtuma on hyvin järjestetty ja henkilökunta on mukavaa ja auttavat parhaansa mukaan. Tänä vuonna osallistumispyyntö tuli Näyttelyjärjestäjän puolelta ja mukaan haluttiin ottaa Mercury. Mercury ei juuri näyttelyesiintymisiä olekaan tehnyt sitten kevään 2011, jolloin se osallistui Lapualla järjestettyyn Gasoline motor showhun. Mercury nyt ei sinänsä olekaan mikään näyttely auto vaan perussiisti reissureki, jolla uskaltaa lähteä millaisen porukan kanssa vaan liikenteeseen. Kolhuja ja jälkiä on riittämiin, joten pienet töksähdyket eivät maailmaa kaada, kuin taas voisi käydä Cadillacin kanssa.





Mercury meikattiin niin hyvin kuin voitiin ja auto vietiin iltamyöhään Botniahallille. Pitkän päivän päätteeksi isän ylpeydenaihe koreili Cadillacilta lainattujen valojen keilassa puoliltaöin. Alusta asti oli selvää, ettei auto mitenkään voisi olla palkittujen listalla, joten viikonlopun aikana tuli melko vähän vietettyä aikaa itse näyttelyssä. Menihän se toki näinkin, tuli haalittua osia käynnissä olleeseen projektiin ja kierreltyä vähän muutenkin Pohjanmaalla, tällä kertaa ilman kiirusta. Hienoja autoja toki oli jälleen haalittu varsinkin Ruotsin puolelta näyttelyyn, ja varmasti palkinnon saivat ne ansainneet omistajat. Kiitoksia taas Vaasaan, ehkä näemme jonkun muun projektin kanssa myöhemmin.

Eldordo Biarrizz vuodelta -60. Olisi sitä ollut edullisempiakin lähtökohtia tuunattavaksi.

Varmasti viikonlopun kuvatuin laite. Todell hienosti entisöity Chrysler.

Ruotsalaista rodiosaamista.

Leifin upea Trans Am.

Jälleen kohti uusia seikkailuja!

Pikameikki Mercurylle

Syskyn viimeisen Seinäjoen cruisingin jälkeen Mercury pääsi kasvohoitoon.
Mercuryllä ei ole osallistuttu mihinkään näyttelyyn sitten 2011 Lapuan Gasolinen. Auto sen sijaan on nähnyt maantieta kohtuullisesti ja ylläpito on hoitunut lähilla pesulla ja vahauksella ilman suurempaa hinkkausta. Hieman käytön jälkiä alkoi siis näkyä, vaikka korin maalipinta nyt on ollut jo Jenkeistä asti rupuinen.

Naputtelin lommon suoremmaksi ja kittasin pienet virheet piiloon.

Päälle epoksia.

Erään talvikauden muualla säilytyksen aikana ilmestynyt lommo takalonkassa aiheutti ahdistusta lähinnä allekirjoittaneelle, joten sille piti tehdä pieni oikaisu ja paikkamaalaus. Värisävyä ei ole tiedossa, eikä se ole 100% sama kuin auton alkuperäinen, vaikka turkoosi sekin on. Jokusen hetken Seinäjoen Autoartan miesten kanssa etsimme sopivaa sävyä ja lopulta löytyi lähes täydellinen väri. Samalla etsin myös korjaussävyn penkkien vinyyleitä varten, joista oli varsinkin tereistä lähtenyt väri melko pahasti. Myös valkoiseen kattoon tarvittiin pientä paikkausta.

Väri ja lakka häivytettynä.


Suht ok jälki. Olisi ehkä pitänyt lakata koko paneeli yli kuitenkin.
Takalonkan peukalon kokoisen lommon naputtelin vasaralla suoraksi ja kittasin lopuksi tasaiseksi. Hioin aluetta vähän reilummin ja vedin päälle epoksia. Ehjän maalipinnan kiillotin koneella ja 3M tahnalla ennen maalausta sumurajan häivyttämistä varten. Seuraavana vuorossa oli vesihionta ja massa häivytettiin noin 30 cm päähän takapuskurista. Lakka häivytettiin vielä noin 15cm kauemmaksi, mutta jälkeenpäin ajatellen olisi pitänyt lakata koko lonkka yli niin ei olisi jäänyt minkäänlaista rajaa. Itse värimassan sävyeroa ei näe, mutta lakan häivytyskohta hieman peilaa. Lakka oli muutenkin haastava sillä autoa ei ole lakattu täyskiiltävällä lakalla Jenkkilän ylimaalauksen yhteydessä. Otin 50% matta-aineella olevaa kirkaslakkaa, mutta lopulta vielä sekoitin 50/50 täyskiiltävää sekaan eli kiiltoaste oli näin ollen 75%, joka osoittautui todella hyväksi valinnaksi.


Korjausmaalaukset jatkuivat katossa jonka edelliset korjausyritelmät hinkkasin tinnerillä ja muovilastalla pois ja maalasin kynäruiskulla viat piiloon. Sisustassa teippasin penkkien kangasosat piiloon ja tein perusteellisen rasvapesun penkkien vinyyleille. sen jälkeen teippasin loput alueen piiloon jotka eivät tarvinneet korjausta. terenauhojen maalaus hoitui mukavasti jälleen kynäruiskulla ja sävy oli kyllä ihan 1:1 alkuperäisen kanssa. Käytin vinyylin korjaukseen pelkää massaa, jossa on pieni määrä lakan kovetetta. Näin pinnasta tulee ohut eikä se peitä nahkamartiota.

Myös ehkä sadannen kerran irronnut pyyhkimien vaijeri sai kaivattua huomiota. Koko järjestelmän purkamisen ja herkistämisen jälkeen alkoi taas toimia kuten pitää.
Seuraavana päivänä olikin sitten myllytyksen vuoro. Tässä parin vuoden aikana olen hieman uskaltanut jo itsekkin tarttua kiillotuskoneen varteen. Pienillä muutoksilla halvoistakin koneista tulee käyttökelpoisia. Hyvä talla, ja hyvät laikat ovat melkeinpä konetta tärkeämpiä. Myllytyksen hoidin 3M:n hyväksi havaituilla tuotteilla. Leikkaava vihreä tahna vihreällä vaahtomuovilaikalla hioo naarmun melko tehokkaasti, mutta on toki hieman työläs ja tarkkana saa olla ettei tee tuhoa maalipinnalle. Hienompaan kiillotukseen tarkoitettu keltainen tahna ja keltainen kenno/vaahtolaikka on erittäin mukava käyttää ja antavat todella hyvän viimeistelyn. Hologrammien poistoon olisi vielä sininen sarja, mutta sellaista itsellä ei ollut tähän hätään. Pintaan vedin Soft99 Fusson joka on erittäin hyvä kova vaha.

2-step myllytys ja päälle Fusso.



Pinnan viimeistelyn jälkeen sisustalle tehtiin vielä pesu ja viimeistely ja Mercury oli valmis toiseen näyttelyynsä.

sunnuntai 7. elokuuta 2016

Forssan Pick Nick 2016

Forssan Pick Nick 2016
Forssan Picknick on vuosi vuodelta yhä enemmän ollut tapahtuma jonne on pakko päästä. Jo ennen Caddy projektiakin katselin tarkasti Veekasista mitkä auton kyseisenä vuonna oli tapahtumassa pärjänneet. Se ikäänkuin määritti tason millaiseen kuntoon tuleva auto joskus pitäisi saada. Tästä huolimatta ei Forssaan ole tullut lähdettyä. Ehkä ongelmana on ollut ajankohta, sunnuntaipäivä, tai muuten vaan joku toinen meno. On toki selvää että jos omaa jenkkirautaa ei ole, on kynnys lähteä pelkästään katselemaa ainakin itsellä melkoisen suuri nykypäivänä.

Jälleen kerran kello 6.00 lähtövalmiudessa.
Vihdoin tänä kesänä kun Caddy oli vähän lähempänä Forssaa kuin viime vuonna, päätin että nyt se on lähdettävä. Alusta asti oli selvää, että auto menisi arvioitavaksi ja ajoinkin sen jonoon heti kun se oli mahdollista. Keskustelua on ollut tuosta arvioinnista ja sen tarpeellisuudesta. Itse pidän sitä pelkästään hyvänä asiana, sillä todellakin haluan autostani arvion, enhän muuten saisi mitenkään palautetta siitä miten 7-vuoden projekti on todellisuudessa onnistunut. On myös hyvä saada vähän kritiikkiä ja parannusehdotuksia, jos sellaisia tulee vastaan. Miinuksena mainittakoon Forssan suhteen, että nuo numerot olisi hyvä jakaa osallistujille, sillä näin ei ainakaan tälläkertaa tapahtunut. Liekö syynä mielensäpahoittaminen jossain tapauksessa, mutta toisaalta sitä tämä harrastus joskus on. Toivomuksena olisikin että tapahtumaan osallistujat ottaisivat enemmän osaa myös arviointiin, niin siihen saataisiin selvemmät tasot. Nyt tasoero saattaa olla melkoinen ensimmäisen ja kolmanneksi sijoittuneen auton välillä tai pahimmassa tapauksessa luokassa ei ole edes riittävästi osallistujia, jotta palkinnot saataisiin jaettua. Turha häveliäisyys vaan pois sen oman laitteen osalta.

Arvostelujonossa heti aamutuimaan.

Pienimmätkin virheet merkitään muistiin :)

Viisi tarkastajaa tutkivat omia vastuualueitaan.


Pientä taustoitusta, millaisesta laitteesta on lähdetty rakentamaan.
Itse tapahtuma starttasi omalta kohdalta kuudelta Lahdesta, jolloin lähdimme omin nokkinemme ajelemaan kohti tapahtumaa. Ei mennyn kauaakaan kun alkoi muodostua letkaa ja puolessa välissä matkaa jenkkejä oli edessä ja takana niin paljon ettei enää häntää erottanut. Tapahtumapaikalle pääsimme noin puoli yhdeksän jälkeen ja tilaa oli kentällä todella paljon. Vuosia sitten tapahtuma on ollut täynnä kuulemma jo ennen kuin se on virallisesti alannut, mutta nyt autoja virtasi sisään ja ulos pitkin päivää, ilman suurempia ongelmia. Järjestelyt olivat myös erinomaisesti suunniteltu, eikä jonoissa tarvinnut maleksia. Täysinäisin parkki taisi olla radan ulkolaidalla oleva alue jossa Euroautot olivat. Hienoja kamppeita nekin, mutta keskikentän runsauden vuoksi en itse edes ehtinyt käymään koko alueella.

Synkkää pilveäkin oli tarjolla, mutta onneksi sade ei osunut Pilvenmäelle.
Aamun ensimmäiset pari tuntia menivät nopeasti rompetoria kierrellessä, mutta rehellisyyden vuoksi ei sieltä jäänyt kyllä itselle mitään käteen. Aika on hieman ajanut ohi rompetoreista, kun nykyään osat on internetin avulla saatavissa missä vain ja milloin vain ja saattaa olla jopa vähän valinnanvaraa. Rompetoreja ei myöskään auta se että joskus kun haluamansa osan löytää on se niin ylihinnoiteltu ettei sitä saa kovakaan kauppamies ostettua. Oli niin tai näin on romupöytiä silti mukava kiertää ja ehkä itse tulee vilkuiltuakin sieltä kaikkea muuta kuin auton osia. Tälläkin kerta olisi ollut tarjolla mm. Eero Aarnion Konjakkituolit.
Arviointi jonossa meni tunnin verran, ja aikahan kuluu nopeasti kun tutut ja tuntemattomat tulevat juttelemaan niitä näitä. Oli jonossa vähän draamaakin kun eräs upeasti entisöity Mustang meinasi syttyä viallisen startin vuoksi tuleen. Onneksi autolle ei ehtinyt käydä mitään sillä omistaja ehti irrottamaan akunkengän ennen katastrofia. Auto voitti 60-lukuisten luokan, joten loppu hyvin.
Arvostelussa olisin ehkä toivonut pientä informaatiota tarkastajilta, mitä he oikeastaan tutkivat ja vähän enemmän juttelua. Nyt ei oikein tiennyt saako tilanteessa edes puhua vai ei, mutta kerroin joka tapauksessa vähän auton tarinaa. Toki aikataulu on tiukka ja autoja on jonossa, joten suuremmille höpinöille ei jää pakostikaan aikaa.

50-luku, 1-palkinto

Järjestäjien valinta 2016
Auto ajettiin takaisin Cadillac Club of Finlandin jonoon, jossa saikin alkaa nauttia picknick eväistä. Sää pysyi koko päivän sateettomana, vaikka rajunnäköisiä pilviä alueen ympärillä pyörikin. Ehdimme kiertää nurmialueen päivän aikana, mutta siinä ei kyllä montaa autoa tullut tarkemmin tutkittua. Jos totta puhutaan jäi autoista varmaan 70% näkemättä. Valokuvia en ottanut tälläkertaa ollenkaan, sillä en halunnut jälleen kokea tapahtumaa linssin takaa niinkuin yleensä käy.

Komeita pystejä.
Loppupäivästä tuli sitten se puhelu, jota olin odottanut. Cadillac oli palkittujen listalla, ja meitä pyydettiin odottamaan paikanpäällä. 50-lukuisten 1-pystin napsahti Caddylle, mutta oli suuri yllätys että minua pyydettiin jäämään vielä paikanpäälle, sillä auto oli myös järjestäjien tämän vuoden valinta. Kaksi komeaa pystiä siis autolle, tapahtumasta mistä on pitkään haaveillut. Aikamoinen fiilis.